maanantai 30. maaliskuuta 2015

Vedenneidon pipotus

Koodinimellä oleva "the Pipo" olikin "the Puikontuhooja". Törmäsin netissä nättiin kuvioneuleeseen, jota tottakai piti lähteä kokeilemaan. Kuvion muodostuu siitä, kun kolmen silmukan välistä napataan lanka takakautta oikealle puikolle, kiepsautetaan langankierto ja napataan uudestaan lanka kolmen silmukan välistä. Tämän jälkeen vasta lasketaan vasemmalla puikolla olevat kolme silmukkaa pois.

Kyseessä on siis neulos, joka sai aikaan Knit-Pro-puikkoni tuhon. Räksistä vain, ei kestänyt puu kovaotteista käsittelyä. Muovisetkin puikot vaikuttivat aluksi siltä että ne sanovat myös poks, mutta taipumisesta huolimatta eivät katkenneet. Hyvä niin.


Vedenneito
(Mermaid in Ravelry)

Mitä: Tupsupipo, S-koko (72s)
Millä ohjeella: The Pipo (ohje)
Miten: Neulomalla, 6 mm muovipuikot
Mistä: Novitan Hile (79 % akryyli, 20 % villa, 1 % polyesteri)
Miten paljon: Pipo 66 gr, tupsu 6 gr (yht. 72 gr)
Miten pitkään: 3 päivää

Tarkoituksenani oli tehdä itselleni pipo ensi talvea varten. Valitettavasti tästä tuli hiukan liian napakka omaan pääkoppaani. Pitkään myös pohdin tupsun tekoa, samalla kun pyörittelin työtä käsissäni. Siinä sitten jossain vaiheessa huomasin epäkohdan kuviossa, joka tarkemmin katsottuna paljastui irti päässeeksi silmukaksi. Neulomisen aikana olin nimittäin onnistunut kadottamaan kaksi silmukkaa jonnekin, joista toinen löytyi onneksi ennen pesukoneeseen laittoa. Voi sitä itkun määrää jos olisi pipon heittänyt koneeseen ja takaisin olisi tullut vain epämääräinen lankamytty (hm, ihan kuin jotain samansuuntaista olisi käynyt ennenkin...)



Koska pipo on hiukan liian pieni miulle, menee se varastoon odottamaan oikean kokoista päätä lämmitettäväkseen. Kuvio on miusta hirmuisen kaunis, mutta isojen kavennusten vuoksi se taitaa tarvita vuorikankaan jotta lämpö pysyy varmasti pipon sisäpuolella.

~Ricchan~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)